Made by Finland -kampanjassa on mukana yli 80 Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritystä, jotka edustavat suomalaista valmistusta, suunnittelua, muotoilua tai tuovat esiin yhteiskuntavastuutaan. Klikkaa kumppaniyrityksen logoa ja lue tarkemmin, kuinka yritys rakentaa Suomen seuraavaa sataa vuotta.

Suomen komediateatteri

Suomen Komediateatteri on elokuvaneuvos Ere Kokkosen vuonna 1995 perustama helsinkiläinen ammattiteatteri ja kotimainen perheyritys. Komediateatterin pääasiallinen tehtävä on laadukkaan kotimaisen ja komediallisen teatterin tekeminen. Saimme vuonna 2015 ensimmäisenä ammattiteatterina Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallinen yritys -merkin.

Juhlavuoden pääteemamme on lastenkulttuuri ja -kulttuurikasvatus. Syksyllä ensi-iltansa saava Hevisaurus-musikaali Mikä minusta tulee isona? pureutuu juhlavuoden teemoihin lasten, tulevaisuuden tekijöiden haaveiden kautta. Keskiössä on muuttuva ja kehittyvä työelämä uusine mahdollisuuksineen. Suuret saavutukset syntyvät vain intohimolla ja niille otollisessa kulttuurissa. Suomen Komediateatteri rikastuttaa kulttuurialaa teemoilla, joiden avulla Suomi jatkaa kasvuaan positiivisemmaksi, avoimemmaksi ja kannustavammaksi yhteiskunnaksi.