Suomen seuraavat 100 vuotta ovat jo työn alla! Tulevaisuutta ei rakenneta ilman vastuunkantoa. Kotimainen hyvinvointitoimija Merikratos on tukena lapsiperheiden arjen solmukohdissa. Autamme vanhempia saamaan tärkeitä oivalluksia kasvatustehtävässään ja voimaan myös perheenä paremmin.

 

Sanat Meri ja Kratos tulevat antiikin kreikasta tarkoittaen ”jakaa voimaa ja jaksamista”. Hyvän vuorovaikutuksen kehittäminen tuottaa sekä arvoa, että vaikuttavuutta asiakkaillemme.

Psykologimme, terapeuttimme ja ohjaajamme työskentelevät ympäri Suomea. Pidämme hyvää huolta henkilöstöstämme, jotta he jaksaisivat huolehtia edelleen asiakkaistamme. Hyvän Vanhemmuuden Verkkokauppamme on pohjoismaiden ensimmäinen kuluttajille suunnattu Sote-verkkokauppa, joka madaltaa ennestään kynnystä saada tukea ja valmennusta perhearjen ja parisuhteen haasteisiin.

Avainlippu kertoo, että tuote on valmistettu tai palvelu on tuotettu Suomessa ja työllistää Suomessa. Kotimaisuusasteen on oltava yli 50 %.